Päivilän luonnonsuojelualue - luolia, kallioita ja metsämaisemaa

Päivilän luonnonsuojelualueeseen ja siellä kulkevaan polkuun lähti tutustumaan Liperin Kokkoveikkojen aikuispartioryhmä Liito-oravat. Syyskuinen puolipilvinen ja leuto sää oli täydellinen retki-ilma.

Päivilän luonnonsuojelualue on perustettu 6.10.2010. Alueella on lehtoa, vanhaa runsaslahopuustoista kangasmetsää sekä kallioista ja jyrkänteistä rantametsää. Alueen pinta-ala on 13,8 hehtaaria.

Tulimme luonnonsuojelualueen liepeille Päivilä-Leskelän tietä pitkin autolla ja jätimme auton tienvarteen seisakkeelle. Suosittelemme kuitenkin auton jättämistä Päivilänvaaran kodan pihaan. Tienvarresta lähti hyväkuntoinen polku, jota pitkin aloitimme taipaleemme kohti Torohvia.  Vesi oli todella matalalla. Rantahietikolta löytyi erilaisia eläinten jälkiä, simpukan kuoria ja öljyläikkiäkin.

Jatkoimme rantaviivaa pitkin kohti Torohvin kalliota. Kuivasta syksystä huolimatta kivikko oli liukasta. Kivet olivat myös sammaleisia ja liikahtelivat salakavalasti.  Eteneminen oli hidasta, mutta ehdimme katsella upeita maisemia, ylilentäviä lintuparvia ja nauttia vasta puhjenneesta ruskasta. Ranta- ja kallioreitti on jännittävä ja sopii vähän isommille retkeilijöille. Perheen pienempien ja esteettömyyttä tarvitsevien kannattaa palata rannalta takaisin polulle, joka vie Torohvinkallion päälle. Torohvinkalliolta oli myös hieno näköala Torohvinlahdelle.

Kallioreitiltä nousimme metsäpolulle ja pysähdyimme syömään puolukoita. Niemen toisella puolella avautui järvimaisema. Aivan kuin olisi merta katsellut. Rantaviivan kivet ja kalliot olivat hioutuneet aikojen kuluessa sileiksi. Niiden äärellä päätimme pitää ensimmäisen ruokatauon. Alue oli hieman tuulinen, joten lämmin tee oli tarpeen.  Matkavauhdista kertoo se, että olimme kulkeneet n. 600 metriä reiluun tuntiin.

Jatkoimme vielä hetken rantaviivaa pitkin ja poistuimme luonnonsuojelualueelta pitkin metsäpolkua. Reitillä oli pientä nousua, mutta kulku oli helppo. Metsäpolun jälkeen tulimme risteysalueelle, josta lähti hiekkatie. Päämääränämme oli Ierikän kirkko ja isot kivilohkareet. Kirkko sijaitsee lähellä, alle sadan metrin päässä tieltä. Kirkolle voi kulkea myös suoraan luonnonsuojelualueelta polkua pitkin tielle ja tietä pitkin kirkolle.

Ierikän kirkkoa etsimme omilla tahoillamme puolisen tuntia ja olimme jo aikeissa luovuttaa. Lopulta kirkko kuitenkin löytyi. Kirkko sijaitsee kallion sisässä, jonne pääsee valmiina olevaa narua pitkin. Kaksi meistä kävi katsomassa miltä vuosikymmeniä sitten piilopaikkana toiminut kirkko näyttää pimeyden uumenissa. Laskeutuminen narun varassa oli helpohkoa, mutta ylös kiipeäminen vaati hieman ponnistusvoimaa. Luolan sisästä voi tehdä erilaisia löytöjä. Mukaan kannattaa ottaa valo, jotta näkee pimeimmätkin sopukat.

Pidimme sammalmättäällä, kirkon katolla, retken toisen ruokatauon. Sitten olikin aika suunnata takaisin kohti luonnonsuojelualuetta. Patikoimme tuttua metsäpolkua parisataa metriä, kunnes eteemme avautui mahdollisuus poiketa metsäpolulta pellon poikki kulkevalle polulle. Peltopolku oli todella helppokulkuinen, lukuun ottamatta pitkää kasvustoa. Matkan varrella oli myös omituinen rakennelma, jonka merkitystä emme keksineet.

 

Luonnonsuojelualueen paluureitiksi on näin ollen mahdollista valita joko kulkemamme peltopolku tai vaihtoehtoisesti metsäpolku. Kummastakin reitistä tullaan takaisin rantapolulle. Siitä on vielä parinkymmenen minuutin kävelymatka tielle, johon parkkeerasimme auton.

Saavuttuamme takaisin autolle karautimme muutaman sadan metrin päässä olevalle Päivilänvaaran kodalle. Kodan läheisyyteen mahtuu hyvin parkkeeraamaan ja suosittelemme, että autot jätetään sinne retken ajaksi.

Kotaan mahtuu kerralla isompikin porukka ja sinne on syytä varata omat polttopuut. Tällä kertaa emme jääneet testaamaan kodan tunnelmaa, vaan lähdimme kotia kohti. Tarkempi esittely kodasta http://retkipaikat.blogspot.com/2018/10/paivilanvaara.html on tehty syksyllä 2018.

Luonnonsuojelualueen retkeilyreitti on kohtuullisen selkeä, mutta opasteita voisi olla enemmän. Retkeilimme kolmisen tuntia.

Missä: Päivilän luonnonsuojelualueella, Torohvissa.
Varustus: Lähialueella on Päivilänvaaran iso kota tulisijoineen ja vessa. Omat puut mukaan.
Reitti: Voi valita rannan kallioreitin tai metsäpolun suoraan Torohville. Kodalle voi mennä joko kävellen tai autolla.
Geokätkö: Luonnonsuojelualueella ei ole, mutta lähialueelta löytyy.
Ryhmä: Partiolippukunta Liperin Kokkoveikot ry:n aikuisryhmä Liito-oravat.
Retkeilijöiden mielestä parasta: Kalliokiipeily, rannan silokalliot, maisemat ja sammaleet.

Teksti ja kuvat: Elina, Iiris ja Salla/Liperin Kokkoveikot ry
Retkipaikkaesittely on tehty yhteistyössä Liperin kunnan kanssa.

Sompalampi eri vuodenaikoina

Kinttupolun varrelta löytyvä Sompalammen laavu on helppo retkikohde jokaisena eri vuodenaikoina. Viime talvena laavulla retki-iltaa viettivät vielä silloin sudenpentuina toimineet Tiikerit ja tänä syksynä ensimmäisen partioillan laavulla pitivät nyt seikkailijoiksi siirtyneet Tiikerit yhdessä muiden Ylämyllyn seikkailijoiden kanssa eli seikkailijajoukkue Pedot.

Sompalammen laavulle pääse myös autolla, mutta talviaikaan laavun kohdalla oleva Matkalammentien levike ei ole välttämättä aurattu, joten auton voi joutua jättämään hieman kauemmas turvallisempaan pysäköintipaikkaan. Laavulle voi näppärästi patikoida Kinttupolkua pitkin monesta eri suunnasta.

Tulipaikan lisäksi laavulla on pitkä huilipenkki laavun edustalla. Laavu itsesään toimii vain polttopuiden suojana.

 

Laavu on helpon sijaintinsa vuoksi suosittu kohde. Elokuisella retkellämme laavulla riitti retkeilijöitä. Jo saapuessamme, paikalla oli makkaranpaistajia ja meidän jälkeemme tulille jäi vielä uimareita. Lisäksi hieno sää oli houkutellut luontoon lenkkeilijöitä ja maastopyöräilijöitä. Laavulla olleen tiedotteen mukaan puita laavulle toimitetaan kesäaikaan 1-2 kertaa viikossa. Ja puutilanteesta päätellen käyttöä näille oli ollut. Talvella laavulla retkeillessämme toimme varmuuden vuoksi mukanamme omat puut. Nuotiopaikkaa ei silloinkaan kuitenkaan tarvinnut kaivaa esille.

Sompalammen maasto on helppokulkuista kangasmetsää, joka soveltuu hyvin erilaisiin maastoleikkeihin. Laavun luona oleva hiekkaranta houkuttelee myös hyvällä säällä uimaan. Vaikka sää elokuisella retkellämme olikin lämmin, jätimme kuitenkin uinnin tällä kertaa välistä ja kisailimme jokamiehenoikeuksia kertailevan viestin parissa ja leikimme kirkkistä.

Talvella Sompalammen maasto sopii hyvin lumikenkeilyyn. Varoitus: lumiset mäet saattavat houkutella myös vatsalaskuharjoituksiin.

Tällä kertaa esittelemme teille muutaman erilaisen retkiherkun. Popkornit ovat kaikille tuttuja, mutta oletteko paistaneet niitä nuotiolla? Se onnistuu helposti itserakenetuilla popkornihalstereilla! Kunhan varot liekkittämästä niitä liikaa.

Talviretkelle Tiikereiden suosituksen taas saa itse valmistettu jäätelö. Tämä herkku tarvitsee valmistumisen avukseen lunta ja valmistajalta lämpimät hansikkaat.

Tiesitkö muuten, että Jean Sibeliuksen kerrotaan kantaneensa mukanaan palaa suomalaista luontoa tulitikkurasiassa. Suomen luonnonpäivän kunniaksi seikkailijat keräsivät omat sibeliusboksinsa ja kantoivat mukanaan kotiinsa palan Sompalammen luontoa muistoksi retkeltämme.

Missä: Sompalammen rannalla, Matkalammentien vieressä, noin 150 metriä Matkalammentien ja Nuottalammentien risteyksestä Katso tarkempi sijainti Google mapista.

Varustus: Laavu ja tulipaikka, ei ulkovessaa. Puutilanne vaihteleva.

Reitti: Laavulle pääsee perille asti autolla. Kinttupolkua pitkin laavulle voi patikoida useasta eri suunnasta.

Geokätköjä: Löytyy läheltä

Retkiryhmä: Partiolippukunta Liperin Kokkoveikot ry:n sudenpenturyhmä Tiikerit (maaliskuussa 2019) ja seikkailijajoukkue Pedot (elokuussa 2019)

Retkeilijöiden mielestä parasta: Kivat maisemat ja nuotioherkut

Esittelyteksti: Hanna ja kuvat: Hanna ja Emilia / Liperin Kokkkoveikot ry

Retkipaikkaesittely on tehty yhteistyössä Liperin kunnan kanssa 

Salokylän laavu - vain polkaisun päässä

Salokylältä, vain polkaisun päästä Ylämyllyltä, löydät metsän keskeltä laavun, joka sopii isommallekin porukalle. Lähetimme matkaan Tiikerit, joilla oli mielessä myös jotain makkaran paistoa suurempaa: siirtyminen sudenpennuista seikkailijoiksi! 

Ylämyllyltä Salokylän laavulle on matkaa noin kuusi kilometriä. Reitti on turvallinen, koska viimeistä kilometriä lukuun ottamatta polkea saa pyörätietä pitkin. Kymmenvuotiaat testaajamme jaksoivat hyvin polkea matkan yhteen menoon. Toki hyviä taukopaikkojakin matkalta löytyy. Ja geokätköjä, joille testiryhmämme ei malttanut kuitenkaan tällä kertaa poiketa.

Antin tupa -nimeä kantava laavu on rakennettu talkoovoimin vuonna 2005. Huomasimme, että paikasta pidetään hyvää huolta. Nuotiopuita löytyi paikalta runsaasti ja pojat pääsivätkin ensi töikseen nuotiota sytyttämään. Läheisessä puussa oli selvästi linnunpesä, poikasten sirkutus säesti iltaamme hyttysten ininän vastapainoksi. Hyttysarmeija katsoi onneksi parhaimmaksi ottaa siivet allensa savun tuprutessa nuotiostamme.

Nuotiolla herkuttelun lisäksi Tiikereiden retken aiheena oli tutustuminen seikkailijaohjelmaan. Pojilla on takanaan kolmen vuoden partiotaival sudenpentuina. Nyt neljännelle luokalle siirtyessään Tiikerit siirtyvät uusien seikkailujen pariin seikkailijaikäkauteen. Poikien tehtävänä olikin avata seikkailijareppu, jonka taskut olivat lukittu numerolukoilla.

Repun lukot avautuivat yksi kerrallaan. Ensin vastattiin seikkailijaohjelmaan liittyviin kysymyksiin. Seuraava lukko avautui tutkimalla seikkailijoiden merkkejä. Kompassia tarvittiin ratkaistessa koodia seikkailijoiden kortista. Repun isoimmasta taskusta löytyi Reppu-kirja, joka ilmenikin oikeaksi partiolaisen tietopankiksi. Ja viimeisestä taskusta löytyivät sudenpentujen päätösmerkit - onneksi olkoon Tiikerit, tehtävä suoritettu!

Ison hirsipöydän ääressä oli hyvä tehdä nokkeluutta ja yhteistyötä tarvittavia tehtäviä. Laavun ympäristössä on myös mukavaa maastoa juoksenteluun ja maastoleikkeihin. Laavu jää myös Salokylän luontopolun varteen, mutta tällä kertaa emme lähteneet sitä patikoimaan. Salokylän rengas ansaitsee myöhemmin ehdottomasti oman esittelynsä.

Antin tupa ympäristöineen sopii isommallekin ryhmälle. Istumapaikkoja löytyy ja nuotion ympärille mahtuu useampikin makkaranpaistaja. Makkaran lisäksi Tiikereiden kokeileva keittiö käristi nuotiolla perinteisten vaahtokarkkien lisäksi myös muita karkkeja ja keksejä.

Ilta-aurinko paistoi mukavasti laavulle. Pyöräilymatkoineen Tiikereiden laavuretki kesti 2,5 tuntia. Hieno päätös sudenpentuikäkaudelle. Ja iso suosittelu paikalle!

Missä: Salokylällä, noin 240 metriä Häyrynlahdentieltä. Katso tarkempi sijainti Google mapista.

Varustus: Laavu ja tulipaikka, pitkä hirsipöytä, halkovaja, ulkovessa.

Reitti: Laavulle pääsee perille asti autolla. Useammalle autolle parkkipaikkoja on huonosti. Laavulle voi myös kävellä Salokylän koululta, merkittyä luontopolkua pitkin.

Geokätköjä: Löytyy sekä laavulta että luontopolun varrelta.

Retkiryhmä: Partiolippukunta Liperin Kokkoveikot ry:n seikkailijoihin siirtyvä Tiikerit ryhmä vahvistettuna kahdella aikuisella akelalla. Seikkailijat ovat 10-12 -vuotiaita partiolaisia. Akelaksi kutsutaan sudenpentujen ohjaajaa.

Retkeilijöiden mielestä parasta: Nuotiolla herkuttelu ja pyöräileminen.

Esittelyteksti ja kuvat: Hanna / Liperin Kokkkoveikot ry

Retkipaikkaesittely on tehty yhteistyössä Liperin kunnan kanssa 

Pandaretkellä Likokannan rantakallioilla

Likokanta, ihmeellisen muotoinen ja -niminen saari Siikasalmen alapuolella Liperissä. Kaikenlaista jännää ja kummaa tämä pieni saari pitää sisällään, ja tällä kertaa vieläkin kummempaa, kun sudenpennut seikkailivat saarella pandan kanssa. 

Olimme siis päiväretkellä, suorittamassa Maailman luonnonsäätiö WWF:n ja Suomen Partiolaisten yhteistyössä tuottamaa panda-merkkiä, jossa perehdytään luonnon monimuotoisuuteen. Likokanta oli tähän tosi hyvä paikka, sillä pieneen saareen on zipattu melkein kaikki maastotyypit aavikkoa lukuun ottamatta.

Vaikka Likokanta on saari, niin käytännössä sinne pääsee kuivin jaloin ja ilman venettä kapeaa maakaistaletta pitkin. Mantereen puolella pääsee heti alkuun harrastamaan vähän parkouria, sillä polulle on kaatunut vastikään useampi iso puu. Muuten saaren ympäri kulkeva parin kilometrin pituinen polku on helppokulkuinen.

Meillä oli reissussa mukana yksi murtunut jalka ja siihen liityvät
kainalosauvat. Kaatuneet puut eivät olleet este, vain hidaste.

Saaren puolella polku sukeltaa ensimmäiseksi peikkometsältä vaikuttavaan kuusikkoon. Joku isokenkäinen on jättänyt tänne kalossinsa. Sen verran oli monoissa kokoa, että menisivät pelastusveneestä:

Saaren itäpuoli on viileää kuusikkoa, ja täälläkin oli myrsky tuuppinut puita kumoon. Isojen kuusten juurakot olivat aika hurjan kokoisia!

Saaren pohjoispäässä polku putkahtaa ihan toisenlaisiin maisemiin: ihanat jääkauden hiomat kalliot, Heposelälle avautuva näköala, veden tuoksu sekä tiirojen huuto hivelevät kaikkia aisteja. Täällä kelpasi syödä eväitä, tutkia kaikkialla kivenkoloista pilkistäviä simpukankuoria, lotrailla rantavedessä sekä suorittaa panda-merkkiin kuuluvia tehtäviä uhanalaisista eläimistä.

Olisipa hienoa, jos täälläkin voisi vielä joskus kiikaroida norppia.
Lähimmät norppahavainnot ovat vähän alempaa, Oriveden vesistöstä.

Kalliot jatkuvat saaren länsipuolelle. Täältä löytyy myös ensimmäisen maailmansodan aikaisia juoksuhautoja, korsukuoppia ja konekivääripesäke, joita hyödynsimme maastopiiloleikkiin. 

Nämä juoksuhaudat ovat osa Venäjän armeijan rakentamaa puolustuslinjaa, jonka tarkoituksena oli torjua mahdollinen Suomen kautta tapahtuva Saksan hyökkäys. Liperissä tähän samaan puolustuslinjaan kuuluvia linnoitteita on myös Viinijärven suunnassa Hirvolanvaaralla ja Heponiemessä sekä Liperistä Heinäveden suuntaan Onkisalmessa, Onkisaaressa ja Kaunissaaressa.

Likokannassa on ensimmäisen maailmansodan aikaisia juoksuhautoja.

  

Maasto muuttuu taas saaren eteläpäässä: täällä onkin lehtipuuvaltaista sekametsää ja järviruokoa. Täällä etsiskelimme erilaisia ötököitä, ja tähän mennessä oli tullut jo selväksi, että jos ei muuta, niin ainakin muurahaisia löytyy. Varsinkin saaren kuusikkopuolella oli tiheään isoja muurahaiskekoja.

Ötökkäjahdissa.

Kaiken kaikkiaan mainio päiväretkipaikka! Tämä reissu mentiin repusta löytyvien eväiden voimalla, sillä saarella ei ole varsinaista nuotiopaikkaa.

Likokanta 

Missä: Liperin kirkonkylältä pari kilometriä Heinäveden suuntaan, heti Siikasalmen jälkeen. Karttalinkki lähtöpaikalle polun alkuun: https://goo.gl/maps/2qiYLcz7mSbZcW948. Parkkipaikkoja tässä ei liiemmin ole. Tien päätyyn mahtuu muutama auto ja tien viereen muutama lisää.

Varustus: Ei varustusta. Retkipaikassa ei ole virallisia merkittyjä polkuja tai taukopaikkaa.

Reitti: Parin kilometrin pituinen polku kiertää saaren ympäri. Polku on kapea, mutta helppokulkuinen. Lastenvaunuilla tänne ei ole asiaa. 

Geokätköjä: Kyllä löytyy, kätkijöille kiitos!

Retkiryhmä: Partiolippukunta Liperin Kokkoveikot ry:n sudenpentuja Tiikerit, Tassuritarit ja Gaseleontit -laumoista johtajineen, yhteensä 16 henkeä. Sudenpennut ovat 7–9-vuotiaita partiolaisia.

Retkeilijöiden mielestä parasta: Kallioilla keikkuminen ja rannan tutkiminen. Kahlailemaan olisi moni halunnut, mutta tällä kertaa aikuiset olivat kertakaikkisen mälsiä ja kielsivät.

Trivial Pursuit: Moni liko-alkuinen paikannimi viittaa paikkaan, jota on käytetty pellavan liottamiseen. Kiinnostavatko juoksuhautojen ja korsukuoppien tarkemmat koordinaatit? Kurkkaa muinaisjäännösrekisteristä.

Teksti: Suski, kuvat: Suski, Hanna ja Sonja/ Liperin Kokkoveikot ry.
Retkipaikkaesittely on tehty yhteistyössä Liperin kunnan kanssa.
Linnoitustöitä koskeva tieto on kaivettu Jorma Kankaisen teoksesta Maakunnan maalinnoitteet. Ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoitteet Pohjois-Karjalassa. 1999