21. marraskuuta 2018

Suojaisa Vaaralammen kota

Vaaralammen kota - suojaisa ja siisti retkipaikka kaikenikäisille



Marraskuisena sunnuntai-aamuna joukko Liperin Kokkoveikkojen perhepartiolaisia suuntasi Vaaralammen kodalle retkeilemään. Kodalle on hyvät opasteet ja kota yllätti retkeläiset viehättävällä paikalla ja todella siistillä ympäristöllä. Kodasta ja sen ympäristöstä selvästi pidetään huolta.

Kodan läheinen kuusikkoinen metsämaasto ja iso rinne suorastaan huokuttelivat lapset kiipeilemään ja leikkimään metsässä.

Perhepartiolaisten maskotti, Kisu oli myös käynyt kodan lähellä leikkimässä. Leikin tohinassa sattuu ja tapahtuu, niin tälläkin kertaa... Kisu oli hukannut metsään noppansa. Joten eipä muuta kuin auttamaan Kisua ja etsimään jättinoppia metsästä. Aina kun noppa löytyi, kokoonnuttiin yhdessä arpomaan numero ja miettimään vastauksia luontoaiheisiin kysymyksiin. Paljon lapset tiesivätkin jokamiehen oikeuksista, eläinten jäljistä ja metsän asukkaista.


Kun kaikki nopat oli löydetty ja tehtävät ratkaistu, antoi Kisu kasan tavuja. Isommat perhepartiolaisista osaa jo lukea, joten päivän sana PARTIOHUIVI keksittiin nopeasti. Tämän jälkeen olikin oiva tilanne jutella partiohuivista ja sen käytöstä, sillä mukana oli neljä uutta perhepartiolaista, joille luovutettiin retkellä ikiomat perhepartiolaisen huivit.


Ja tietenkin nälkä yllätti reippaat retkeilijät, joten eväiden syöntiin ei tarvinnut ketään houkutella. Kodan tulipaikalla makkarat grillautuivat ja hieman mustuivatkin. Nuotiopaikan ritilä oli ehkä nähnyt parhaat päivänsä, joten pienellä investoinnilla ritilälle mahtuisi suuremmankin joukon makkarat.


Isommat jaksoivat vielä käydä kurkkaamassa läheisen Myllypuron kohinaa ja lehtoa. Kesällä ja keväällä maasto näyttää varmasti hyvin erilaiselta täällä. Luonnonsuojelualueen kyltissä oli mielenkiintoista tietoa Myllypuron lähellä olevasta lehtoalueesta.




Missä: Myllypurontie, katso sijainti kartasta  Kaprakan kinttupolku -reitin varrella. Tie perille.  

Varustus: Kota, jossa tulipaikka. Puuliiteri, jossa reilusti halkoja. Huussi, jossa vessapaperia, mutta melko täysi. Roska-astiat löytyy.

Lähellä: Myllypuron kohina ja luonnonsuojelualue ja Kaprakan kinttupolun polkuverkostot 

Retkiryhmä: Partiolippukunta Liperin Kokkoveikot ry:n perhepartiolaiset, joihin kuuluu pääosin alle kouluikäisiä lapsia perheineen. Lue lisää perhepartiosta http://perhepartio.blogspot.com/

Retkeilijöiden mielestä parasta: kota hyvin hoidettu, kuusikkoisessa rinteessä leikkiminen, lampeen kivien heitto, uudet partiohuivit ja tietenkin retkieväät

Esittelyteksti ja kuvat: Katja / Liperin Kokkoveikot ry

Retkipaikkaesittely on tehty yhteistyössä Liperin kunnan kanssa


 Vaaralammen kota sijoittuu Kaprakan kinttupolun varrelle ja sijaitsee Pahakalan lenkin ja Matkalammen lenkin risteyksessä. Perille pääsee Myllypurontietä pitkin, katso sijainti kartasta
Myllypurontiellä on kodalle hyvät opasteet ja autolla pääsee perille asti ainakin sulan maan aikaan. Mutkittelevalla metsätiellä kannattaa seurata puihin merkittyjä sinisiä ja punaisia reittimerkintöjä.


Kehittämisidea: Autoille on niukasti parkkitilaa kodan lähettyvillä. Kuvassa näkyvän tien vierustan raivaamalla ja  hieman soraa pintaan, niin mahtuisi useampikin auto parkkiin tukkimatta tietä.



18. marraskuuta 2018

Kallioinen ja kaunis Oinaanvaara

 

Suuntasimme harmaana sunnuntaina kohti Liperinsalon Oinaanvaaraa. Siellä sijaitsee Liperinsalon kyläyhdistyksen rakentama ja ylläpitämä kota. Paikalle oli helppo löytää. Aja Niinikkosaarentietä melkein saaren päähän, kunnes tulee risteys, jossa lukee Telmonranta ja Salonnenäntie ja seuraa sitten puisia tienviittoja.


Jätimme auton tienvarteen, sillä varsinaista parkkipaikkaa siellä ei ole. Jatkoimme siitä kävellen leveää metsätietä pitkin päämääräämme. Ensi silmäyksellä paikka ei vaikuttanut kovinkaan kummoiselta, kunnes lähempänä kotaa aukesi huikean hieno järvimaisema. Ihastelimme sitä aikamme ja otimme tietysti muutaman valokuvan. Paikka oli itselleni entuudestaan vieras ja teki kyllä vaikutuksen kallioisine maisemineen.



Maasto houkutteli meidät tutkimusmatkalle. Oinaanvaarassa ei ollut itsessään mitään luontopolkua tai reittiä mitä kulkea. Kodalta lähti kuitenkin muutama polku, joita seurasimme. Maasto osoittautui todella haastavaksi. Sen saimme kokea, kun päätimme laskeutua pientä polkua pitkin alas järven rantaan. Mukanamme olevia koiria polun jyrkkyys ei näyttänyt haittaavan tippaakaan. Ne kun pinkoivat polkua kevyesti ylös alas.
Retkeläisten on hyvä ottaa huomioon kodan läheisyydessä oleva jyrkänne. Sen lähellä liikkuessa täytyy noudattaa suurta varovaisuutta. Tämä kannattaa huomioida silloin, kun suunnittelee retkeilevänsä siellä perheen pienempien kanssa.




Ihailimme Oinaanvaaran kallioiden jyrkkyyttä ja kallion muodostelmia. Luonnosta löytyi muun muassa hauskan näköinen puunkäppyrä ja pieni luolamainen tila. Sinne kiipesimme emmekä taatusti olleet ensimmäiset. Varsin hauska paikka vaikka geokätköilyyn.



Kohteen tutkimisen jälkeen palasimme kodalle, joka oli mielestämme hyvin miellyttävä, siisti ja hyvin varustettu. Sieltä löytyi mm. kahvi- ja muurikkapannu, kirves ja puita. Tosin ohjeissa luki, että jokainen tuo paikalle omat nuotiopuut. Makkaranpaiston ja eväiden syönnin lomassa lauloimme ulkomuistista lauluja ja välillä seurasimme koirien hippaleikkiä kodan ulkopuolella. Oli kuin norsulauma olisi tömistellyt ohi. Sen verran kovaa koirat juoksentelivat ympäriinsä. Jopas kuitenkin rauhoittuivat, kun aloitimme makkaran syönnin.


 Päivän hämärtyessä oli aika jättää uudelle retkipaikalle hyvästit. Pakkasimme tavarat kasaan ja suuntasimme takaisin autolle. Käytimme retkeen aikaa pari tuntia. Tuumasimme yhdessä, että tänne pitää tulla uudestaan joku toinen kerta. Vaikkapa talvella, kun maa on peittynyt lumesta ja kevätaurinko hohtaa hangella. Sitä odotellessa. :)


Keväällä 2017 partioryhmä Käärmeet kävivät retkellä Oinaanvaaralla, lue lisää täältä

Retkikohteen nimi: Oinaanvaara

Missä: Liperinsalo, katso sijainti

Varustus: Kota, ulkohuussi/puuliiteri, kirves ja halkoja, kahvi- ja muurikkapannu

Reitti: vaativa maasto, polku alas järven rannalle, ei varsinaista retkeilyreittiä

Geokätköjä: kyllä

Retkiryhmä: Salla (Viinijärven seikkailijoiden sampo) ja Anni + koirat Lennu, Metka ja Lumo

Retkeilijöiden mielestä parasta: maisema ja nuotion ääressä oleilu

Teksti: Salla / Liperin Kokkoveikot ry
Kuvat: Salla ja Anni

Retkipaikka esittely on tehty yhteistyössä Liperin kunnan kanssa.