24. lokakuuta 2021

Retkiherkkuja retkikeittimellä

Vanha totuus kuuluu, että eväät kruunaavat retken. Toisinaan pelkkä eväsleipä ei kuitenkaan retkeilijälle riitä vaan ateria valmistetaan retkellä. Nuotiolla kokkailun lisäksi ruuan valmistus onnistuu kannettavalla keittiöllä eli retkikeittimellä. Retkikeitintä voit käyttää vaikka metsäpalovaroitus estäisi nuotion sytyttämisen.

Tiesitkö, että Liperin kunnalla on lainattavissa erilaisia retkeilyvälineitä? Esimerkiksi retkikeittimiä eli trangioita löytyy kunnan lainavalikoimasta. Lippukuntamme on lainannut kunnan trangioita isommille retkille ja leireillä. Yhdellä trangialla ruokkii helposti ruokalajista ja nälästä riippuen 3-5 ruokailijaa.

Seikkailijat ruuanlaittopuuhissa Ala-Koitajoella

Trangia on helppo ja monikäyttöinen keitin, jolla valmistat retkellä lähes samoja ruokia kuin kotonakin. Keittimellä toki lämmittää nopeasti pussikeitot ja muut valmisretkiruuat, mutta sillä voi myös paistaa ja keittää eli tavallisimpien kotiruokien valmistaminen onnistuu helposti. Meidän tyypillinen trangiaruokamme on esimerkiksi kanakastike riisillä, jauhelihakastike makaroonilla ja makkarasoppa unohtamatta tietenkään kestosuosikkia italianpataa.


Itsetehty ruoka maistuu hyvältä!

Jos haluat kokeilla jotain erilaista, voi trangiasta tehdä uunin ja valmistaa siellä vaikkapa pizzaa tai mutakakkua. Uunissa kaksi trangian astiaa asetetaan sisäkkäin ja niiden väliin laitetaan foliopötköjä. Hyviä ohjeita ja esimerkkejä tästä löydät googlettamalla.


Trangiapizza kypsyy noin puolessa tunnissa.

Kunnan lainaamosta löytyvät trangiat ovat nestetrangioita, joissa polttoaineena käytetään spripolttoainetta kuten Sinolia tai Marinolia. Trangiaa kutsutaan myös myrskykeittimeksi, koska se toimii olosuhteista riippumatta. Kova tuuli, pakkanen sekä vesi- tai räntäsade eivät estä trangian toimintaa, mutta saattaa pidentää ruuan valmistusaikaa. Nestetrangia toimii lähes kaikissa lämpötiloissa, mutta pakkasella polttimon teho vähenee. Myös kovalla tuulella trangia kannattaa suojata tuulelta.

Trangialla kelpaa kokkailla joka säällä.
 

Miten trangia sitten kasataan? Gana Nuggetit -tarpojavartio tekivät trangian kokoamisesta ohjevideon.

Herkkuhetki trangiapoppareiden parissa
 

Kiinnostuitko? Lue lisää trangian käytöstä täältä.


Mitä? Liperin kunnan retkivälinelainaamosta löydät trangiat maksuttomasti lyhytaikaiseen lainaan.

Mistä? Ohjeet trangioiden lainaukseen löydät täältä.

Miksi? Kun tarve omalle trangialle on pieni tai kun haluat kokeilla trangian käyttöä ennen oman retkikeittimen hankintaa.

 

Esittelytekstit ja kuvat: Hanna / Liperin Kokkoveikot ry

Esittely on tehty yhteistyössä Liperin kunnan kanssa.