17. kesäkuuta 2019

Salokylän laavu - vain polkaisun päässä


Salokylältä, vain polkaisun päästä Ylämyllyltä, löydät metsän keskeltä laavun, joka sopii isommallekin porukalle. Lähetimme matkaan Tiikerit, joilla oli mielessä myös jotain makkaran paistoa suurempaa: siirtyminen sudenpennuista seikkailijoiksi! 


Ylämyllyltä Salokylän laavulle on matkaa noin kuusi kilometriä. Reitti on turvallinen, koska viimeistä kilometriä lukuun ottamatta polkea saa pyörätietä pitkin. Kymmenvuotiaat testaajamme jaksoivat hyvin polkea matkan yhteen menoon. Toki hyviä taukopaikkojakin matkalta löytyy. Ja geokätköjä, joille testiryhmämme ei malttanut kuitenkaan tällä kertaa poiketa.


Antin tupa -nimeä kantava laavu on rakennettu talkoovoimin vuonna 2005. Huomasimme, että paikasta pidetään hyvää huolta. Nuotiopuita löytyi paikalta runsaasti ja pojat pääsivätkin ensi töikseen nuotiota sytyttämään. Läheisessä puussa oli selvästi linnunpesä, poikasten sirkutus säesti iltaamme hyttysten ininän vastapainoksi. Hyttysarmeija katsoi onneksi parhaimmaksi ottaa siivet allensa savun tuprutessa nuotiostamme.


Nuotiolla herkuttelun lisäksi Tiikereiden retken aiheena oli tutustuminen seikkailijaohjelmaan. Pojilla on takanaan kolmen vuoden partiotaival sudenpentuina. Nyt neljännelle luokalle siirtyessään Tiikerit siirtyvät uusien seikkailujen pariin seikkailijaikäkauteen. Poikien tehtävänä olikin avata seikkailijareppu, jonka taskut olivat lukittu numerolukoilla.


Repun lukot avautuivat yksi kerrallaan. Ensin vastattiin seikkailijaohjelmaan liittyviin kysymyksiin. Seuraava lukko avautui tutkimalla seikkailijoiden merkkejä. Kompassia tarvittiin ratkaistessa koodia seikkailijoiden kortista. Repun isoimmasta taskusta löytyi Reppu-kirja, joka ilmenikin oikeaksi partiolaisen tietopankiksi. Ja viimeisestä taskusta löytyivät sudenpentujen päätösmerkit - onneksi olkoon Tiikerit, tehtävä suoritettu!


Ison hirsipöydän ääressä oli hyvä tehdä nokkeluutta ja yhteistyötä tarvittavia tehtäviä. Laavun ympäristössä on myös mukavaa maastoa juoksenteluun ja maastoleikkeihin. Laavu jää myös Salokylän luontopolun varteen, mutta tällä kertaa emme lähteneet sitä patikoimaan. Salokylän rengas ansaitsee myöhemmin ehdottomasti oman esittelynsä.


Antin tupa ympäristöineen sopii isommallekin ryhmälle. Istumapaikkoja löytyy ja nuotion ympärille mahtuu useampikin makkaranpaistaja. Makkaran lisäksi Tiikereiden kokeileva keittiö käristi nuotiolla perinteisten vaahtokarkkien lisäksi myös muita karkkeja ja keksejä.


Ilta-aurinko paistoi mukavasti laavulle. Pyöräilymatkoineen Tiikereiden laavuretki kesti 2,5 tuntia. Hieno päätös sudenpentuikäkaudelle. Ja iso suosittelu paikalle!




Missä: Salokylällä, noin 240 metriä Häyrynlahdentieltä. Katso tarkempi sijainti Google mapista.

Varustus: Laavu ja tulipaikka, pitkä hirsipöytä, halkovaja, ulkovessa.

Reitti: Laavulle pääsee perille asti autolla. Useammalle autolle parkkipaikkoja on huonosti. Laavulle voi myös kävellä Salokylän koululta, merkittyä luontopolkua pitkin.

Geokätköjä: Löytyy sekä laavulta että luontopolun varrelta.

Retkiryhmä: Partiolippukunta Liperin Kokkoveikot ry:n seikkailijoihin siirtyvä Tiikerit ryhmä vahvistettuna kahdella aikuisella akelalla. Seikkailijat ovat 10-12 -vuotiaita partiolaisia. Akelaksi kutsutaan sudenpentujen ohjaajaa.

Retkeilijöiden mielestä parasta: Nuotiolla herkuttelu ja pyöräileminen.




Esittelyteksti ja kuvat: Hanna / Liperin Kokkkoveikot ry

Retkipaikkaesittely on tehty yhteistyössä Liperin kunnan kanssa 

19. toukokuuta 2019

Pandaretkellä Likokannan rantakallioilla



Likokanta, ihmeellisen muotoinen ja -niminen saari Siikasalmen alapuolella Liperissä. Kaikenlaista jännää ja kummaa tämä pieni saari pitää sisällään, ja tällä kertaa vieläkin kummempaa, kun sudenpennut seikkailivat saarella pandan kanssa. 


Olimme siis päiväretkellä, suorittamassa Maailman luonnonsäätiö WWF:n ja Suomen Partiolaisten yhteistyössä tuottamaa panda-merkkiä, jossa perehdytään luonnon monimuotoisuuteen. Likokanta oli tähän tosi hyvä paikka, sillä pieneen saareen on zipattu melkein kaikki maastotyypit aavikkoa lukuun ottamatta.

Vaikka Likokanta on saari, niin käytännössä sinne pääsee kuivin jaloin ja ilman venettä kapeaa maakaistaletta pitkin. Mantereen puolella pääsee heti alkuun harrastamaan vähän parkouria, sillä polulle on kaatunut vastikään useampi iso puu. Muuten saaren ympäri kulkeva parin kilometrin pituinen polku on helppokulkuinen.

Meillä oli reissussa mukana yksi murtunut jalka ja siihen liityvät
kainalosauvat. Kaatuneet puut eivät olleet este, vain hidaste.
Saaren puolella polku sukeltaa ensimmäiseksi peikkometsältä vaikuttavaan kuusikkoon. Joku isokenkäinen on jättänyt tänne kalossinsa. Sen verran oli monoissa kokoa, että menisivät pelastusveneestä:


Saaren itäpuoli on viileää kuusikkoa, ja täälläkin oli myrsky tuuppinut puita kumoon. Isojen kuusten juurakot olivat aika hurjan kokoisia!


Saaren pohjoispäässä polku putkahtaa ihan toisenlaisiin maisemiin: ihanat jääkauden hiomat kalliot, Heposelälle avautuva näköala, veden tuoksu sekä tiirojen huuto hivelevät kaikkia aisteja. Täällä kelpasi syödä eväitä, tutkia kaikkialla kivenkoloista pilkistäviä simpukankuoria, lotrailla rantavedessä sekä suorittaa panda-merkkiin kuuluvia tehtäviä uhanalaisista eläimistä.

Olisipa hienoa, jos täälläkin voisi vielä joskus kiikaroida norppia.
Lähimmät norppahavainnot ovat vähän alempaa, Oriveden vesistöstä.


Kalliot jatkuvat saaren länsipuolelle. Täältä löytyy myös ensimmäisen maailmansodan aikaisia juoksuhautoja, korsukuoppia ja konekivääripesäke, joita hyödynsimme maastopiiloleikkiin. 

Nämä juoksuhaudat ovat osa Venäjän armeijan rakentamaa puolustuslinjaa, jonka tarkoituksena oli torjua mahdollinen Suomen kautta tapahtuva Saksan hyökkäys. Liperissä tähän samaan puolustuslinjaan kuuluvia linnoitteita on myös Viinijärven suunnassa Hirvolanvaaralla ja Heponiemessä sekä Liperistä Heinäveden suuntaan Onkisalmessa, Onkisaaressa ja Kaunissaaressa.

Likokannassa on ensimmäisen maailmansodan aikaisia juoksuhautoja.
  
Maasto muuttuu taas saaren eteläpäässä: täällä onkin lehtipuuvaltaista sekametsää ja järviruokoa. Täällä etsiskelimme erilaisia ötököitä, ja tähän mennessä oli tullut jo selväksi, että jos ei muuta, niin ainakin muurahaisia löytyy. Varsinkin saaren kuusikkopuolella oli tiheään isoja muurahaiskekoja.
Ötökkäjahdissa.

Kaiken kaikkiaan mainio päiväretkipaikka! Tämä reissu mentiin repusta löytyvien eväiden voimalla, sillä saarella ei ole varsinaista nuotiopaikkaa.

Likokanta 


Missä: Liperin kirkonkylältä pari kilometriä Heinäveden suuntaan, heti Siikasalmen jälkeen. Karttalinkki lähtöpaikalle polun alkuun: https://goo.gl/maps/2qiYLcz7mSbZcW948. Parkkipaikkoja tässä ei liiemmin ole. Tien päätyyn mahtuu muutama auto ja tien viereen muutama lisää.

Varustus: Ei varustusta. Retkipaikassa ei ole virallisia merkittyjä polkuja tai taukopaikkaa.

Reitti: Parin kilometrin pituinen polku kiertää saaren ympäri. Polku on kapea, mutta helppokulkuinen. Lastenvaunuilla tänne ei ole asiaa. 

Geokätköjä: Kyllä löytyy, kätkijöille kiitos!

Retkiryhmä: Partiolippukunta Liperin Kokkoveikot ry:n sudenpentuja Tiikerit, Tassuritarit ja Gaseleontit -laumoista johtajineen, yhteensä 16 henkeä. Sudenpennut ovat 7–9-vuotiaita partiolaisia.

Retkeilijöiden mielestä parasta: Kallioilla keikkuminen ja rannan tutkiminen. Kahlailemaan olisi moni halunnut, mutta tällä kertaa aikuiset olivat kertakaikkisen mälsiä ja kielsivät.

Trivial Pursuit: Moni liko-alkuinen paikannimi viittaa paikkaan, jota on käytetty pellavan liottamiseen. Kiinnostavatko juoksuhautojen ja korsukuoppien tarkemmat koordinaatit? Kurkkaa muinaisjäännösrekisteristä.




Teksti: Suski, kuvat: Suski, Hanna ja Sonja/ Liperin Kokkoveikot ry.
Retkipaikkaesittely on tehty yhteistyössä Liperin kunnan kanssa.

Linnoitustöitä koskeva tieto on kaivettu Jorma Kankaisen teoksesta Maakunnan maalinnoitteet. Ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoitteet Pohjois-Karjalassa. 1999

18. toukokuuta 2019

Hirvolanvaara: käkkäräväkkärä mänty ja juoksuhautoja


Tämä reissu tehtiin jo viime syksynä, mutta nyt kun kelit taas suosivat patikointia, polkujuoksua ja muuten vaan seinien sisältä ulos luontoon poistumista, niin tässäpä mainio retkipaikkavinkki vaikka iltalenkille.

Hirvolanvaara on harju, joka sijaitsee Viinijärven ja Käsämän välillä. Sinne pääsee esimerkiksi Hirvolanvaarantieltä tai Viinijärventieltä. Mitään merkittyjä reittejä tai luontopolkuja täällä ei ole, mutta metsäautoteitä ja muuten vaan polkuja harjulla risteilee kiitettävästi. Maastokarttasovellus kännykkään ja menoksi!

Viinijärven Gaseleontit-sudenpentulauma lähti liikkeelle suurin piirtein Viinijärventie85:n kohdalta. Tavoitteena oli käydä katsomassa maastokarttaan tähdellä merkitty suuri mänty sekä tutkia harjulta löytyviä juoksuhautoja ja muita varustuksia.

Tällainen reitti me kuljettiin. Mänty on punaisen täpän kohdalla, pisin pätkä juoksuhautoja harjun pohjoispuolella. Karttakuva napattu maastokartat.fi -palvelusta.
Ja kyllä niitä varustuksia löydettiinkin! Hirvolanvaara on yksi Liperissä sijaitsevista alueista, johon rakennettiin ensimmäisen maailmansodan aikaan (vuosien 1912-1917 välillä) puolustuslinnoituksia Pietarin suojaksi. Venäjän keisarikunta varautui silloin Saksan mahdolliseen hyökkäykseen Suomen kautta. Liperin alueen varustukset ovat osa suunnilleen Enosta Mikkeliin ja edelleen Kotkan seutuville ulottuvaa puolustuslinjaa.

Hirvolanvaaralta varustuksia löytyy useampi sata metriä. Lisäksi löytyy korsukuoppia ja muita monttuja. Pisimmät pätkät taisteluhautoja löytyvät harjun pohjoispuolelta. 



Vallankumous Venäjällä kuitenkin keskeytti varustelutyöt, eikä näissä juoksuhaudoissa ole koskaan sodittu. Kaivannoissa mahdollisesti alun perin olleet hirsirakenteet on aikapäiviä sitten purettu tai ne ovat lahonneet, ja osaa kaivannoista on vuosien varrella täytetty. Mutta hyvin näissä pääsee edelleen juoksentelemaan siksakkia ja ihmettelemään. Jos sotahistorialliset retkikohteet kiinnostavat, niin Liperissä on varustuksia muuallakin, muun muassa Likokannassa. Hirvolanvaaran varustusten tarkemmat koordinaatit voi kurkata muinaisjäännösrekisteristä.

Entäpä se mänty sitten! Hurja käkkärätukkainen villikko tupsahtaa ihan yhtäkkiä näkyville, juuri kun on alkanut ajatella, että ehkä se on kaatunut kun mitään ei näy. Vau! Tästä puusta olisi kiva tietää lisää, kuinkahan vanha lieneekään.

Hirvolanvaara


Missä: 
Hirvolanvaarantien ja Viinijärventien välimaastossa. Lähellä on myös Särkijärven lintutorni, jonka luona on pieni parkkipaikka. Lintutornin parkkipaikka on suunnilleen tässä: https://goo.gl/maps/F5c1VgGSELN8YbvN8   

Varustus:
 metsää, metsäautotietä ja polkuja. Ei merkittyjä reittejä eikä taukopaikkoja. 

Maasto:
helppokulkuista kangasmetsää, jossa risteilee paljon polkuja.   

Geokätköjä:
Ei harjulla, mutta lähistöllä Särkijärven lintutornilla löytyy bongattavaa! 

Retkiryhmä:
Partiolippukunta Liperin Kokkoveikot ry:n sudenpentulauma Gaseleontit, yhteensä 5 henkeä. Sudenpennut ovat 7–9-vuotiaita partiolaisia.   

Retkeilijöiden mielestä parasta:
Juoksuhaudat ja kolot ja kuopat! Pienet sammakot, joita loikki pellon pientareella.

 
Teksti ja kuvat: Suski/ Liperin Kokkoveikot ry.
Retkipaikkaesittely on tehty omaksi ja muiden iloksi :)
Hirvolanvaaran linnoituksia koskeva tieto on kaivettu Jorma Kankaisen teoksesta Maakunnan maalinnoitteet. Ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoitteet Pohjois-Karjalassa. 1999